Kiusaaminen

Kaikki varmasti kokenut joskus kiusaamisen jotakin muotoa. Ollut kiusattuna, kiusaajana tai vain nähnyt kiusaamista.
  Mun elämästä reilut yhdeksän vuotta on ollut kiusaamista. Mulla on masentuneisuutta, todella huono itsetunto sen takia. Aiemmin en pitäny itteeni minään. Tunsin olon niin turhaksi kun mulla ei ollut kavereita ja mua lytättiin maahan koulussa ja kylillä.
  Noh. Jatkoin elämää vaikka oiskin tehnyt mieli olla jatkamatta. Mulla oli kuiteski mun sisarukset ja omat harrastukset jotka kanto mua eteenpäin. Mä tiesin et mä jaksan kyl jatkaa.
  Noin 3-4 vuotta sitten sain oman tietokoneeni ja aloin pelailemaan sillä ja tutustuin ihmisiin. Sitä kautta sain todella tärkeitä ystävyyssuhteita joista suurin osa on säilynyt edelleenkin. Aloitin myös Youtube videoiden teon ja livestreamaamisen. Videot ja streamaus alkoi olla mulle arkea ja nautin molempien teosta todella paljon. Streameissa katsojia oli vähän ja meno oli mukavaa. Mutta onko näin enää? Tänään pidin 12 tunnin streamin 1500 seuraajan kunniaksi. Eli periaatteessa käytin vapaapäiväni siihen että livestreamasin muiden iloksi pelaamistani nettiin. Ja minkä takia? Sen takia että Ylilaudan, Suomen internetkulttuurin syöpäpesäkkeen kansalaiset tulivat huutamaan chattiini. "Huora." "Mene takaisin keittiöön siitä vitun ämmä." "Ime kullia vitun paska". Tällaistenko kommenttien takia mä streamasin?
  Sillon ku aloin internetissä oleskelemaan aktiivisesti, luulin et oisin turvassa kiusaajilta. Luulin et mä voisin olla vapaasti oma itseni. Luulin et siellä saisin hyväksyntää mitä oikeassa elämässä en monelta saanut. Mun itsetunto oli hyvä silloin kuin olin hetken jo ollu internetin aalloilla. Nykyään mua on jopa alkanut ahdistamaan streamaus. Se ainoo asia mitä oon jaksanu tehä. Se ainoo asia joka teki mut iloiseksi ku ties et kohta pääsee juttelee omille tutuille katsojille.
  KENENKÄÄN. Ei kenenkään tarvis kärsiä tällasesta. Kenenkään ei tarvis ottaa vastaan tällasta paskalastia.
  Mä tiedän olevani vahva ihminen. En mä olis tääl enää jos en ois vahva. Mutta vahvinkin muuri murtuu kun sitä tarpeeksi takoo. Tälläkin kyseisellä hetkellä kun kirjotan tätä, mulla valuu kyyneleet poskille. Mulla vaan on niin paska olo sen takia et mihin tahansa mä meenkin, mitä ikinä mä teenkin nii aina mulle tulee paskaa niskaan enkä tunne itteeni missään hyväksytyksi.
  En ymmärrä. Mikä tarve ihmisellä on painaa toista maahan? Miksi pitää kiusata? MIKSI? Miksi pitää aiheuttaa toiselle paha olo. Onko helpompi nostaa "egoa" sillä että painaa toista maahan? Vai onko tarkotuksena saada toinen vaan katoamaan täältä maailmasta? Tekemään itsemurhan? Sitäkö jotkut hakee kiusaamisellaan? Mun mielestä kiusaaminen, varsinkin henkinen ja pitkään jatkuva, on SAIRASTA!
  Mietin tälläkin hetkellä, että mitä pahaa oon tehny niille jotka mua kiusaa? Mikä mussa on vikana. Mä en enää itsekkään osaa sanoa itsestäni mitään hyvää ku tuntuu et mä vaan valehtelisin itselleni. "Älä kuuntele niitä" monet sanoo näin mulle usein. Se että mua mollataan niin monessa paikkaa, on aiheuttanu sen, että mä en voi olla ottamatta itteeni sitä jos monet tulevat haukkumaan mua. Kyl mä kestän sen jos pari tulee hieman huutelemaan. Mutta se että joudun kestämään sitä jopa 10h päivässä, viidesti ellei jopa seitsemästi viikossa. Ei sellasta oo tarkotettu kestämään. Kestäisitkö sinä? Ensin 9v kiusattu koulussa, sitten se siirtyy myös vapaa-ajallekkin.
  Mä toivon et tää kirjotus pistää ihmisii miettiin asioita. Miettimään et onks se niin helvetin hienoo kiusata, aiheuttaa pahaa oloa, aiheuttaa masennusta, aiheuttaa itsetuhoisuutta, itsemurhia. Törkeä kunnianloukkaus, väkivalta, näpistely. Siinäpä on monta ihan rikosnimikkeiksi taipuvia kiusaamisen muotoja. Lopettakaa se kiusaaminen, ihan oikeasti.
  Rauhaa ja kaikkee. Tää Hurtta menee mietiskelemään vähä lisää asioita. Peace.

Mulla menee hyvin! Vai meneekö?

Moni mua vastaan tullut ja mut tavannut ihminen on usein tokaissut mulle heti ensalkuun "Ootpas sä iloinen ja pirteä nuori!". Se hyvin usein kyllä on aika paljon pelkkää naamion taakse piiloutumista. Mulla ei ole kaikki hyvin. Tai no tavallaan on. Mulla on poikaystävä ja frendejä ympäri Suomea. Mikä mulla sit mättää?
 Isoin asia mikä on multa ajanu elämän päin suoranaista helvettiä on se kiusaaminen ja syrjintä, jota oon kokenu koulussa jo kohta 9 vuotta. Aina se ei jää pelkkään kouluun. Joskus mun vapaa-ajallakin koetellaan mun henkistä jaksamista solvaamalla. Mä oon oppinu sietämään sen, mutta se on hajottanut mun itsetunnon täysin ja aiheuttanut mulle masennuksen.    Nuorempana mä olin tosi onnellinen, sosiaalinen ja touhuava junnu. Nykyään päivät menee koneella istuen pelaten pelejä sen ainoan porukan kanssa joiden kans mä viihdyn.    Toisaalta mä streamaan myös tosi usein, mikä myös helpottaa mun oloa. Pahinta mun arjessa on kuitenkin yöt. Mä en saa unta paljoa ja silloinkin kun saan, herään usein painajaisiin. Seuraava aamu on myös aina rankkaa, koska huonosti nukuttu yö vain pahentaa mun henkistä oloa. Usein paskan olon seurauksena saan ahdistuskohtauksia ja migreenit tulevat univajeen takia.
 "Miks et sä vaan yksinkertasesti oo sit iloinen. Ei tarvi olla surullinen jos ei oikeesti oo aihetta siihen." Tätä asiaa moni mun pahan olon huomannut on jankannu. Ei se oo sitä et mä haluisin olla surullinen. Mä vaan en pysty enää kunnolla nauttimaan elämästä, koska tuntuu etten vaan jaksa tehdä mitään ja stressaan asioita todella paljon. Masennus ei todellakaan ole mikään tunnetila minkä voisi vain pelkällä valokatkaisijalla napsauttaa pois. Ja monen mielestä mun ongelmat tuntuu tosi pieniltä. Ehkä ne on muille todellakin pieniä, mutta se ei tarkoita etteikö ne vaikuttais suuresti mun omaan elämään.
  Eniten mä toivoisin et mun ei tarvis lähes joka päivä olla yksin. Haluisin "oikeita" ystäviä joiden kanssa hengata päivittäin. Mä en edes mun perheen kanssa tee mitään. Mä vaan oon yksikseni mun huoneessa. Mä ja mun kone. Onneks syksyllä asiat muuttuvat, kun vaihdan koulua. Ehkä sieltä mä saatan saada ystäviäkin, mutta mun mieltä silti kalvaa ajatus, että mua hyljeksitään sielläkin ja jään uudestaan porukan ulkopuolelle.
  On asioita joita mä arvostan todellakin mun elämässä, mutta nyt mulla on vaan se fiilis etten vain jaksa enkä kykene mihinkään.
  Seukki kerran ku näätte mua jossain, nii miettikää et oonko mä oikeesti kunnossa. Sen pystyy aika helposti näkemään, jos jollakin ihmisellä on paha olla. Katsokaa muitakin ihmisii silmiin ja auttakaa läheisiä joilla on paha olla. Mä en kirjottele tästä asiasta enempää, enkä kerjää tällä mitään säälipisteitä keneltäkään. Mä vaan ajattelin et teidän pitäs oikeesti tietää miten mulla menee ja ehkä jotkut jopa tajuaisivat, että aina se kaikkein positiivimmaltakaan vaikuttavin tyyppi ei ehkä ookkaan niin iloinen sisältä.
  "The kindest people are made out of broken pieces" Hurtta kuittaa ja menee takaisin koloonsa.