Moni mua vastaan tullut ja mut tavannut ihminen on usein tokaissut mulle heti ensalkuun "Ootpas sä iloinen ja pirteä nuori!". Se hyvin usein kyllä on aika paljon pelkkää naamion taakse piiloutumista. Mulla ei ole kaikki hyvin. Tai no tavallaan on. Mulla on poikaystävä ja frendejä ympäri Suomea. Mikä mulla sit mättää?
Isoin asia mikä on multa ajanu elämän päin suoranaista helvettiä on se kiusaaminen ja syrjintä, jota oon kokenu koulussa jo kohta 9 vuotta. Aina se ei jää pelkkään kouluun. Joskus mun vapaa-ajallakin koetellaan mun henkistä jaksamista solvaamalla. Mä oon oppinu sietämään sen, mutta se on hajottanut mun itsetunnon täysin ja aiheuttanut mulle masennuksen. Nuorempana mä olin tosi onnellinen, sosiaalinen ja touhuava junnu. Nykyään päivät menee koneella istuen pelaten pelejä sen ainoan porukan kanssa joiden kans mä viihdyn. Toisaalta mä streamaan myös tosi usein, mikä myös helpottaa mun oloa. Pahinta mun arjessa on kuitenkin yöt. Mä en saa unta paljoa ja silloinkin kun saan, herään usein painajaisiin. Seuraava aamu on myös aina rankkaa, koska huonosti nukuttu yö vain pahentaa mun henkistä oloa. Usein paskan olon seurauksena saan ahdistuskohtauksia ja migreenit tulevat univajeen takia.
"Miks et sä vaan yksinkertasesti oo sit iloinen. Ei tarvi olla surullinen jos ei oikeesti oo aihetta siihen." Tätä asiaa moni mun pahan olon huomannut on jankannu. Ei se oo sitä et mä haluisin olla surullinen. Mä vaan en pysty enää kunnolla nauttimaan elämästä, koska tuntuu etten vaan jaksa tehdä mitään ja stressaan asioita todella paljon. Masennus ei todellakaan ole mikään tunnetila minkä voisi vain pelkällä valokatkaisijalla napsauttaa pois. Ja monen mielestä mun ongelmat tuntuu tosi pieniltä. Ehkä ne on muille todellakin pieniä, mutta se ei tarkoita etteikö ne vaikuttais suuresti mun omaan elämään.
Eniten mä toivoisin et mun ei tarvis lähes joka päivä olla yksin. Haluisin "oikeita" ystäviä joiden kanssa hengata päivittäin. Mä en edes mun perheen kanssa tee mitään. Mä vaan oon yksikseni mun huoneessa. Mä ja mun kone. Onneks syksyllä asiat muuttuvat, kun vaihdan koulua. Ehkä sieltä mä saatan saada ystäviäkin, mutta mun mieltä silti kalvaa ajatus, että mua hyljeksitään sielläkin ja jään uudestaan porukan ulkopuolelle.
On asioita joita mä arvostan todellakin mun elämässä, mutta nyt mulla on vaan se fiilis etten vain jaksa enkä kykene mihinkään.
Seukki kerran ku näätte mua jossain, nii miettikää et oonko mä oikeesti kunnossa. Sen pystyy aika helposti näkemään, jos jollakin ihmisellä on paha olla. Katsokaa muitakin ihmisii silmiin ja auttakaa läheisiä joilla on paha olla. Mä en kirjottele tästä asiasta enempää, enkä kerjää tällä mitään säälipisteitä keneltäkään. Mä vaan ajattelin et teidän pitäs oikeesti tietää miten mulla menee ja ehkä jotkut jopa tajuaisivat, että aina se kaikkein positiivimmaltakaan vaikuttavin tyyppi ei ehkä ookkaan niin iloinen sisältä.
"The kindest people are made out of broken pieces" Hurtta kuittaa ja menee takaisin koloonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti